torstai 4. maaliskuuta 2010

Ihastuin...


Ihastuin tähän 1930- luvun talovanhukseen. Kävimme sitä katsomassa alkuviikosta. Ei olisi pitänyt mennä. Arvasin, että sydämeni jää sinne. Ja järki sanoo jotain ihan muuta. Meillä on nyt uusi ihana ja toimiva talo, jonka olemme itse rakentaneet meidän perheen tarpeisiin. Kaikki on siis täällä kunnossa ja rakas talo on tämäkin. Vanhassa on kuitenkin korvaamaton fiilis. Varsinkin tässä talossa, kun remonttikin on tehty juuri niin kuin pitääkin, vanhaa kunnioittaen.

Toisena hetkenä haluan tämän vanhan talon ehdottomasti ja toisena järkeni pistää hanttiin. Vaikka tästä ei koskaan tulisi meidän kotia, niin yksi pala sydämestäni jäi sinne.

Miten voikaan yksi talovanhus sekoittaa pienen ihmisen pään. Huh! Mutta...unelmia pitää olla.

3 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

No en kyllä ihmettele! Näyttää aivan ihanalta, samoin pihapiiri!

Kotivalo kirjoitti...

Onpa ihana talo! Se on sama, jos käy ihan vaan katsomassa koiranpentuja, niin voi olla, että kotiin palatessaan huomaakin varanneensa jo yhden. Ei ihania myytäviä taloja VOI mennä katsomaan huvikseen, tiedän sen jo = ) Viime kesänä kävimme katsomassa yhtä, joka knyt ummittelee koko ajan mielessäni. Tiedän, että se on vieläkin vapaana, koska perikunta ei ole ehtinyt tyhjentää sitä...voih, ja nykyisessä kodissa ei meilläkään ole mitään vikaa = )
Jäin muuten lukijaksi...

Heidi, Livinki design kirjoitti...

Ilona ja Kotivalo, talo oli niiin ihana, mutta tällä kertaa järjen nimissä oli pakko unohtaa se :( Oikeastaan tarvitsisimme lisää piharakennuksia/talleja harrasteautoillemme ja vanhalle asuntovaunullemme (Onnelille :)), eikä tuossa kohteessa ollut ainuttakaan tallia. Ehkä joku päivä eteen tulee joku "täydellinen" kohde. Tai sitten ei...tässäkin on mukavaa asustella. Nuo vanhat talot vaan meinaavat viedä sydämen.