torstai 29. tammikuuta 2009

Arkisia ajatuksia

Arki asuu nyt meillä. Tiskaan, pyykkään ja pakerran. Aiheet ovat siis vähissä.

Ajatukset ovat nyt kovasti työasioissa, kuten aina kaupantädeillä ainakin pari kertaa vuodessa...luulen etten ole ainoa ;) Ajatuksistaan ja suunnitelmistaan kun ei eroon pääse illallakaan vaikka kaupan ovi on painettu kiinni. Samalla se on innostavaa ja jännittävää, ja rikkaus tässä työssä. Odotankin jo innolla tulevaa Ruotsin matkaa. Työasioissa sinne suunnistan, mutta mies lähtee mukaan, joten samalla vietämme "romanttisen" laivareissun ja miniloman. Ihanaa.

Pojat sen sijaan osaavat rentoutua hieman kiireisinä aamuinakin. Viltin alla on niin leppoisaa katsella lasten ohjelmia ja lämmitellä. Lasten elämä on kyllä mukavan huoletonta. Niin sen pitääkin olla. Me aikuiset voisimmekin yrittää oppia monta asiaa lapsilta. Ei ne työt tekemällä lopu ja onhan se päivä huomennakin :)

perjantai 16. tammikuuta 2009

Autoa laitellessa

Toivottelen vähän jälkijunassa, Hyvää tätä vuotta kaikille :)

En ymmärrä mihin kaikki aika katoaa? En tunnu ehtivän tehdä kaikkea mitä mielessä on. Blogin päivityskin on taasen vähän jäänyt hunningolle. Yritän olla ahkerampi näissä puuhissa. Olkoon se sitten vaikka yksi uuden vuoden lupauksistani.

Meillä vuosi on käynnistynyt autoa laitellessa. Mieheni sai Joulupukilta lahjakortin auton "ammattimaiselle" verhoilijalle. Ei tiennyt vaimo tonttu mitä lupasi. Hommaa piisaa, kun teemme autovanhuksen sisäverhoiluja uuteen uskoon. Kevätkin on kuulemma jo ovella, joten joutua täytyy, sanoo mieheni ;)

Ihan kivaa puuhaa se kyllä on ja vastapalveluksia muihin sisustus ym. projekteihin on sitten mukavampi kysellä. Yhteinen juttu tämä tietysti on ja me kaikki saamme kesällä taas nauttia kauniin auton kyydistä.

Minä sain Joulupukilta tatuointilahjakortin! Olen päättänyt tatuoida olkapäälleni suojelusenkelin. En tee sitä siksi, että tatuoinnit oilisivat muodissa, tai että muillakin on, vaan siksi että minusta tuntuu, että suojelusenkeliä tarvitsee elämässä aika usein. Nyt on siis etsinnässä/suunnitteilla kaunis kuva. Ei ole vielä löytynyt mieleistä. Jos teillä jollakin on idea mistä sellaisen voisi löytää, niin vinkatkaa ihmeessä.