tiistai 19. heinäkuuta 2011

Lomakuulumisia

Täällä ollaan pitkästä tauosta huolimatta. Palasin eilen lomalta töihin. Kyllä se meni taas liian nopsasti. Paljon oli touhua ja tohotusta. Ihania ystäviä ja ihan parhaat ilmat.

Loman alkajaisiksi lähdettiin miehen kanssa vaunun kanssa Tuusulaan 40 + 40 synttäreille. Olipa ihanaa mennä kahdestaan. Mukavat kemut oli :)




Sitten vieteltiin Artun 7 v. synttäreitä. Ensin sukulaisten kera ja seuraavana päivänä kamujen kanssa. Pikku herra tilasi länkkärikemut. Somistukset väsäilin sen mukaisesti.








Imatralla piipahdettiin Big Bändeillä kuuntelemassa musaa ja katselemassa kosken kuohuja. Oli mukavaa, että pojatkin pääsivät kuuntelemaan mieleistä livemusaa, kun soittivat jo päiväsaikaan.





Vietettiin myös makoista lettukestit Mummon saaressa. Nam! Niissä maisemissa sielu lepää.


Loma päättäjäisiksi suunnattiin koko perheen + ystävien kanssa Pieksämäelle Big Wheels- tapahtumaan. Siellä yövyttiin pari yötä vaunussa, katseltiin hienoja autoja ja shoppailtiin vähän vintagea. Pääsinpä kotimatkalla vielä makeen Roadsterin kyytiin. Hieno reissu, vaikka ilmat eivät tällä kertaa hellinetkään meitä. Hyvä seura kyllä korvasi kelit :)





Lapsille oli järjestetty mukavaa puuhailua pahviautoverstaan merkeissä. Pojat tekivät hienon kiihdytysauton.


Tyylikkäitä menopelejä :)


Roadster kuljettaa :) Hyvät fiilikset!


Nyt arki rullaa taas ja syysloma-anomus pitää kyllä laittaa pikimmiten vetämään.

Ainiin, Iloisia uutisia projektirintamalta. Hella on nyt löytynyt ja kotona. "Pientä" tuunausta vaatinee, mutta tykkään.


Jukka-talolta olen myös juuri saanut uunituoreet talokuvat. Niistä myöhemmin, kunhan ennätän.

Kuulumisiin, kamut!

2 kommenttia:

Maitolaiturin Kyllikit kirjoitti...

Kiva kesä teillä näyttänyt olevan! Auto+vaunu-yhdistelmä on todellinen karkki :)

Imatralle on BB-festareille pakko tulla täältä Pirkanmaaltakin joskus. Sellainen musa uppoaisi.

Heidi, Livinki design kirjoitti...

Kyllikit, Kiitos kovasti kehuista :)