keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Autorikasta Pääsiäistä




Mies lähti tänään ajamaan Helsinkiin, viemään Buickia American Car Show:hun. Meidän paikallisella tallilla (King Street Cruisers) on osasto siellä. Huomenna myö ajellaan sitten poikien kanssa perässä. Käydään hienoja autoja katselemassa ja taidetaan suunnata Ikean kautta kotiin sitten. Ajattelin tutkiskella miltä Ikean keittiöt näyttävät. Onkos teillä niistä kokemuksia, hyviä tai huonoja?


Ai niin, saatiin Jukka- talolta tarjous. Meille järjestyisi vielä Miljöö malli :) Kannustaloilta ollaan myös pyydetty tarjous. Odotellaan vielä sitä ja katsellaan sitten, että kumpainen niistä olisi parempi. Pohjaratkaisu on kuitenkin kuta kuinkin tämä. Piirsin sen itse Jukka- talon Miljöö mallin (127) ulkomittoja noudattaen. Tämä on siis ns. keskikerros. Alakertaan tulee autotalli neljälle autolle, varasto ja harrastehuone ja yläkertaan käyttöullakko, jossa on kaksi huonetta, aula ja veski. Ajattelimme, että ullakko antaa nyt kivasti lisätilaa, mutta joskus vanhuksina, kun emme sitä tarvitse enää, meidän ei tarvitse kiivetä ylös, vaan kaikki tarvittava tila löytyy yhdestä kerroksesta. Sillä siis mennään eteenpäin.

Viettäkää oikein mukava Pääsiäinen, oli se sitten munarikas, autorikas tai mitä vaan ;)

8 kommenttia:

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Vau, näyttää tosi hienolta tuo pohjapiirros! Tulee aivan ihana koti taatusti:) Mukavaa pääsiäistä!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein kivaa pääsiäistä teille! t:Heini

Sari kirjoitti...

Hauskaa miten olette ajatelleet elämää jo vanhuusaikoihin asti. :) Mutta viisastahan se tietysti on. Ja itse asiassa täytyy tunnustaa, että itsekin kolmenkympin vuosi sitten ohittaneena olen huomannut toisinaan miettiväni joitakin asioita kauas kauas eteenpäin... Lapsen saaminen tietysti vaikutti siihen asiaan aikalailla.. :)


Sari

Ps. Aikamoinen kaunotar tuo teijän automobiili. :)

Sara kirjoitti...

Oi on se hieno auto.. KYLLÄ kelpaa gruisailla kesäkaduilla :)

Elmiira kirjoitti...

Tuo auto on siis todella upea!!!
Mukavaa matkaa:)

Mia kirjoitti...

Ihania suunnitelmia :) Kauniita on myös teidän autot, itse täällä odottelen 1959 Cadillac fleetwoodia kotiin :)

Maitolaiturin Kyllikit kirjoitti...

Aikanaan lapsuusmaisemissani Aitoossa pidettiin rock´n roll -jamboreita, ja ihaninta oli aina se hetki, kun porukka alkoi lipua paikalle vanhoilla autoillaan. Pääsin nauttimaan monena vuonna juhlista työntekijän roolissa, ja musiikkikin sopi oikein hyvin omaan korvaan.

On varmaan mielenkiintoista kun pääsee suunnittelemaan oman talonsa paperilla. Eikä voi sitten syyttää kuin itseään, jos jokin kulma mättää :)
Onnea talonrakennusprojektin ensimetreille!
Tiina

Heidi, Livinki design kirjoitti...

Syysunelma, Kiitos ihanasta kommentista :)

Heinille kanssa kiitos, vähän myöhässä, niin en voi sanoa samoin ;)!

Pieni Pitsinenäliina, Totta, aika juoksee, vaikka tässä vielä nuoria ollaankin :) Kiitos autokehuista :)

Sara, Kiitos, ja varmasti kruisaillaankin paljon!

Elmiira, Kiitos ja matka meni kyllä mainiosti.

Villa Olivia, Vau, teillä on autovalinnat kohdallaan!

Maitolaiturin Kyllikit, Se on kyllä hienoa kun autoja on paljon, musiikki ja fiilis kohdallaan :) Jamboreihin ei enää nykyään lasten tulon jälkeen oikein vaan pääse, mutta kruisingeissa ja koko perheen tapahtumissa luuhataan kyllä.
Talon suhteen tykkään aina pistää itseni peliin ja toivottavasti hyvällä menestyksellä. Tosiaan peiliin voin katsella, jos jokin sisustuksessa tms. ei miellytäkään ;)