maanantai 11. huhtikuuta 2011

Viimeistelyä




Piipahdin tänään taas möksällä vähän väsäilemässä. Ajattelin kokeilla onneani ja pinnoitin keittiöntason pilkullisella kankaalla. Liimasin sen liima-vesisekoituksella kiinni ja laitan lakkaa päälle. Liimaaminen onnistui ainakin ihan hyvin. Lakat vielä päälle ja valmista tulee. Katsotaan sitten mikä on lopputulos :)
Ruokapöytä sai myös uuden vahakankaan pintaansa.


Käytiin myös iltapäivällä Artun kanssa katsastamassa K-Raudan lattiavalikoimaa ja keittiöitä. Jotain mieleistäkin löytyi. Domuksen Aika keittiö näytti aikas kivalta.

Lattioissa tykkäsin edelleen samankaltaisista vaaleista vaihtoehdoista, kun meillä nytkin on. Lankkuparketti voisi olla mieluinen vaihtoehto lautalattialle, mutta hintaero taas laminaatteihin nähden on huikea. Laminaateissakin löytyi kyllä mieluisia malleja. Ja mie kun niin päätin, että tulee lautalattia ja nyt jo kattelen laminaatteja ;) Suurin syy siihen on se, että mietittiin maalämpöä ja vesikiertoista lattialämmitystä lämmitysjärjestelmäksi. Lattialämmitys taas ei ole paras vaihtoehto lautalattian kanssa. Patterit olisivat parempi ratkaisu, mutta maalämpö taas ei ole niin tehokas, että pystyisi hyvin lämmittämään veden niin kuumaksi, kuin pattereissa tarvitsee. Se toimii paremmin suurilla pinta-aloilla lattialämmityksessä, jossa vesi ei tarvitse olla niin kuumaa.
No, kompromisseja joutuu varmasti tekemään vielä monia ;) Lattiaa on kuitenkin syytä pohtia tarkasti, koska se on kodissa tosi suuri pinta-ala, joka luo pitkälti tunnelman. Ja pohdintaa riittää vielä sen lämmityksenkin kanssa.

Mukavaa viikon alkua :)

13 kommenttia:

Liina kirjoitti...

Ihanan näköistä ja niin keväistä sun mökissä. Vitsit kun sulla riittää pähkäilyä noissa rakentamis- ja sisustusasioissa! Mä en ikinä pystyis rakennuttamaan omakotitaloa, mun pää ei yksinkertaisesti kykene valitsemaan kaikista lukemattomista vaihtoehdoista, ahdistaa pelkkä ajatuskin ;-D Tsemppiä teille!

Anne kirjoitti...

Nytpä heräsi mielenkiintoni..Minäkin voisin pinnoittaa työ tason..Missä suhteessa siinä oli sitä liimaa ja vettä..ja entäs se lakka minkälaista?Mulla menisi kanssa pää sekaisin noissa eri sisustus vaihtoehdoissa :)

Heidi - omankodinonnea kirjoitti...

Tosi kivalta näyttää:) Kiva idea tuo työtason päällystäminen. Voi että, on se vaan ihanaa päästä suunnittelemaan kokonaista kotia!!:) Nykyään tosiaan laminaatit on jo niin kivan näköisiä, ettei ne ole lainkaan hullumpi vaihtoehto. Ja on kyllä helppojakin pitää puhtaana:)

Heidi, Livinki design kirjoitti...

Liina, kiitos tsempityksistä :) Tosiaan pohdittavaa riittää. Onneks on aika lailla tyyli selvillä.

Anne, liima on Erikeeperiä ja lurautin vaan vähän vettä sekaan ja sekoitin sopivan notkeaksi, suhdetta en osa sanoa tarkemmin...silleen sopivasti ;)
Ostin vesiohenteista lakkaa. Tää on tosiaan kokeilu, joten voin kertoo sit tarkemmin kun tiiän, että onnistuuko tää :)

Syysunelma, suunnittelu on kyllä kivaa, tykkään. Ja meillä on nyt hyvin aikaa, niin ei tuu sit paniikki ratkaisuissa.

Sari kirjoitti...

Heippatihei!
Toistelen taas itseäni, mutta sanonpa silti: näyttää ja kuulostaa oikein mainiolta. :)
Oletkos muuten tsekannut Nixin valikoimat? Meinaan vaan, että niillä on myös tuollainen malli, jossa rungot on näkyvillä. Jos sellaisesta haaveilet..

Sari

Heidi, Livinki design kirjoitti...

Pieni Pitsinenäliina, Moikka, Joo, katselin sitä Nixiä myös. Harmi vaan ettei heillä ole Lappeenrannassa myyjää. Tuntuu työläältä lähteä toiseen kaupunkiin suunnittelemaan. Voisihan sitä tietysti vaikka puhelimitse vähän tiedustella mahdollisuuksia :)

Niina kirjoitti...

Hih, oot löytänyt jostain Tenavakerhon käsinuket !
Mä kuuluin Tenavakerhoon :)
Noita on näemmä eri näköisiä koska mun käsinukeilla oli eriväriset noi "mekot" :)

Jaana Kristiina kirjoitti...

Ihanat ja raikkaat viimeistelyt:))

Heidi, Livinki design kirjoitti...

Niina, joo, se oli kyllä hauska löyty Kuusamosta kirppikseltä :)

Pitsienkeli, Voi kiitos!

Voikukkapelto kirjoitti...

Hei,
löytyipäs täältä niin ihania kuvia, että lukijaksi liityin vallan innolla! :)

Heidi, Livinki design kirjoitti...

Heip, Voi kiitos. Tervetuloa :)

Anne kirjoitti...

Mitenkä se työtason pinnoitus muuten lopulta onnistui...Laitoitko lakan päälle..

Heidi, Livinki design kirjoitti...

Moikka Anne!
Lakkasin työtason kertaalleen. Aion laittaa vielä toisen kerroksen lakkaa, jotta ei likaannu helposti. Onnistui kyllä ihan hyvin :)